Kuvaus

Jouni Sarpola

Puhdetöitä

Galleria WW, Walleniuksen Wapriikki

Walleniuksenkatu 2, Juupajoki

20.7.-14.8.2022

Aulagalleria

Näyttely koostuu pääasiassa viime vuosina valmistuneista veistoksista ja installaatioista. Mukana on myös muutama vanhempi työ, mutta myös täysin uusia, juuri tähän näyttelyyn toteutettuja teoksia. Haluan pitää taiteen tekemisessä mukana tietyn vapauden ja olen alkanutkin viime aikoina kutsumaan omaa taiteellista tuotantoani puuhasteluksi. En tarkoita täällä sanan, usein negatiivista konnotaatiota, vaan pyrin uudelleen nimeämisellä vapauttamaan omaa ajatteluani. Haluan karsia tekemisestäni pois turhaa painolastia. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö arvostaisi taidetta ja ajattelisi omien teosteni olevan taidetta. Puuhastelu-sanan käyttö on tapa jekuttaa itseäni toteuttamisvaiheessa, ja siten oppia pois liiasta vakavaotsaisuudesta. Tarkoitus on tehdä taiteesta leikinomaista pelin sijaan. Saan suhtautua taiteeseen mielestäni tarpeeksi vakavasti opettaja- ja tutkijaurani kautta, joten pieni sanaleikki sallittakoon tässä yhteydessä. Siksi näyttelyn nimi on Puhdetöitä.

Määrittelen oman, taiteellisen tuotannon ja siihen liittyvän ajattelun pohjautuvan Lévi-Straussin kuvaukseen bricoleurista (1962), tuosta ambivalenttisesta usean taidon yhdistelijästä. Jyrki Siukosen (2011) mukaan bricoleur-sanan suomentaminen on hankalaa, mutta yhtä kaikki Lévi-Strauss tarkoitti tällä henkilöä, joka pystyy toimimaan kahden jännitteisen navan välissä. Yhtäällä on ”villi” ajattelu ja toisaalla länsimainen rationaalinen ajattelu.

Veistosteni aiheet käsittelevät uskontoa, mystiikkaa, myyttejä, uskomuksia ja symboleja. Siis sellaisia teemoja, joiden sanallistaminen on usein vaikeaa ja liittyvät villiin ajatteluun. Usein myytit ja symbolit ovat kulttuurimme niitä tietämisen tapoja, joita näennäisen rationaalinen nyky-yhteiskunta lokeroi tuntemisen tai mielipiteen sarakkeeseen.

Edelleen Siukosen tulkinnassa bricoleurin toiminta ei ole perinteisesti katsottuna ”puhdasta”, vaan se on osista kokoamista, vanhan käyttämistä kokonaisuuden aikaan saamiseksi, alkuperäisen ajattelumallin hylkäämistä ja uuden löytämistä (Siukonen 2011, 42—45, 79). Lisään, että bricoleurin toiminta on ainaista kokeilua rajapinnoilla, voisi jopa sanoa, että kompleksisen ajattelun haltuunottoa. Se on kahden todellisuuden tunnistamista kiinnittymättä täysin kumpaankaan. Nämä kaikki määritelmät palautuvat takaisin Lévi-Straussin ajatukseen rationaalisen ajattelun käsitteestä suhteessa ”villiin ajatteluun” ja länsimaiden perinteisen tapaan toimia. Tästä herää väistämättä ajatus, onko esimerkiksi kuvanveiston harjoittaminen rationaaliselle yhteiskunnalle sillä tavoin vierasta tai myyttistä, että se koetaan kummalliseksi puuhasteluksi, jonka tarkoitusta on johdonmukaisen päättelyn avulla vaikea hahmottaa. Koen omat teokseni tällaiseksi puuhasteluksi, taiteelliseksi toiminnaksi, jonka rinnalla teen rationaaliseen ajatteluun pohjautuvaa tutkimusta. Koen toimivani kuten bricoleur.

Kuvanveiston perinteeseen kuuluu, että patsaat ja veistokset ovat symbolisia, koska olemme aikoinaan sitoneet jumalan kiveen. Symboli tulee veistokseen perinteen ja myytin kautta. Tämä olemus ei ole poissaoleva nykytaiteessakaan. Myytin olemattomuus omana aikanamme on itsessään myytti, kuten filosofi Bataille on todennut. Teoksieni aiheina on usein myytteihin liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi se, miksi paha on rumaa ja rujoa visuaalisessa ajattelussamme. Pitääkö sisäisen aina heijastua ulkoiseen ja toisin päin? Näkyykö pahuus tai hyvyys päällepäin? Taiteilijan muovaama savi on samaa savea ja sillä on sama olemus kuin muullakin savella, vaikka sen muoto muuttuu, kun kuvanveistäjä tekee savesta veistoksen. Se ei siis ole uusi objekti. Se on sama objekti, jolla on eri muoto, mutta kaikki samat muut ominaisuudet. (Vrt. Conee & Sider 2014, 243.) Olemme historiallisesti ja yhteisesti muotoilleet esimerkiksi paholaisen symboliseksi olioksi, ihmisen luomaksi normatiiviksi. Paholaisen mahdollisuus ja kuva on olemassa, mielessämme ja kielessämme. Jos savesta muotoilu toteuttaa niitä kaikkia moneuden ongelman mahdollisuuksia, mitä olisi voinut olla, niin kaikki mahdollisuudet ovat yhtä tosia. Toisin sanoen aistimme kertovat meille mitä olisi voinut tapahtua, ja se mitä olisi voinut tapahtua todennäköisesti tapahtuu. Kuva paholaisesta on mielikuvituksen tuotetta ja siten oikea. Visuaalinen ajattelu on todellisuuden luomista.

Samasta syystä kuin edellä kuvatun kaltainen ideamaailman moniulotteisuus kiinnostaa, niin minua kiinnostaa myös objektimaailman kolmiulotteisuus. Siksi toteutan veistoksia ja installaatioita, mutta myös tutkin niitä. Toteutan omaa taidettani nykytaiteen keinoin. Haluan avata minua kiinnostavia teemoja ja monipuolistaa näkökulmia, kirjallisesti ja kuvallisesti, en hioa niitä pois. Näiden pohdintojen kuvallisia muotoutumia on nähtävissä tässä näyttelyssä.

Katso kaikki näyttelyt

Ajankohtaista

Ota yhteyttä!

Seuraa

Tilaa uutiskirje