Kuvaus

Kukka-Maaria Kärki

Palasina

13.8.-7.9.2025
Aulagalleria
Galleria WW, Walleniuksen Wapriikki
Walleniuksenkatu 2, Juupajoki

Talvella 2022 koin todella pahan pohjaan palamisen. Voimani olivat kertakaikkisen lopussa vuosikausien sinnittelyn jälkeen. Tunsin itseni täysin tyhjäksi, epäonnistuneeksi ja hyväksikäytetyksi. Yli viidentoista vuoden ajan olin yrittänyt pysyä pinnalla edes jotenkin, mutta kerta toisensa jälkeen kaikki yritykseni karahtivat kiville. Olin luopunut pikkuhiljaa unelmistani ja lähtenyt elämässäni aivan väärään suuntaan, sellaiseen, jonne en ikimaailmassa olisi kuvitellut joutuvani. Jotenkin minusta oli leivottu uraohjus, joka suoritti jatkuvasti vastuullisia tehtäviä oman osaamisalueen yläpuolella, kiitoksena korkeintaan haukut pienistäkin virheistä.

Viimein olin kiitollinen potkuista, sillä en itse olisi päässyt irti suorittamisen suosta. Haahuilin päivät kotona yrittäen ymmärtää, mitä oli tapahtunut. En pystynyt tarttumaan mihinkään, kaikki tuntui liian raskaalta. Päässäni ei liikkunut yhtään mitään, pelkkää paniikkia. Monena, monena päivänä keskityin vain hengittämiseen, että olisin pysynyt elossa. En saanut iloa mistään eikä mikään saanut minua rentoutumaan.

Onnekseni sain edullisen työhuoneen aivan kotini läheltä. Maalaaminen oli ihanaa, mutta siihen, kuten mihinkään muuhunkaan, keskittyminen pitkään oli todella vaikeaa ja raskasta. Minulla ei ollut voimia käsitellä sisälläni vyöryviä tunteita, epäonnistumista, huonommuutta ja pettymyksen tuottamista, vaan maalasin lähinnä mieleeni jääneitä mielikuvia, jotka helpottivat oloani hieman. Käytin viimeiset rahani näyttelyyn, josta tuli todellinen floppi. Nyt olin siis epäonnistunut myös viimeisessä oljenkorressani, ainoassa unelmassa, joka oli pysynyt hengissä läpi vuosien. Mitä minä siis olen, jos en osaa edes tätä? Vaikka olen vuosia odottanut, että viimein saisin toteuttaa itseäni. Henkinen romahdus, epätoivo, eksyminen.

Ja viimein valoa. Miksi etsin itseäni ulkoapäin, ei se ole aiemminkaan sieltä löytynyt? Kaikki tärkeä on minussa edelleen tallella, minun täytyy vain löytää se! Aloin tutkia siis itseäni, minuuttani, omaa identiteettiäni. Kuka minä olen? Miksi minä olen? Olen pohtinut paljon mieltäni, sitä kuinka minuuteni ilmentymät ovat kerroksellisia ja ristiriitaisia. Olenko minä nainen? Mitä se tarkoittaa? Ja sen sijaan, että mitä muut minulta odottavat: mitä minä odotan itseltäni? Tässä hetkessä päällekkäin voivat olla kokemukset vihasta, kauneudesta, intohimosta elämään ja pelosta. Kuinka saan kuvattua tämän, miten osaan kertoa muille, kuka minä olen?

Viime aikoina olen yrittänyt saada puettua visuaaliseen muotoon näitä ajatuksiani. Ne ovat kuin ohueksi hiottuja kivinäytteitä mikroskoopissa, kuvaten vain pientä, rajattua hetkeä omassa todellisuudessani. Mutta yhdessä niistä voi kasata suuremman kokonaisuuden, joka voi kertoa
viimein jotain minusta itsestäni, omasta identiteetistäni ja sen historiasta.

Chat GPT 14.10.2024 Identiteetti:
”Identiteetti tarkoittaa yksilön tai ryhmän ominaisuuksien, arvojen, uskomusten ja kokemusten kokonaisuutta, joka määrittää, keitä he ovat. Identiteetti voi liittyä moniin eri tekijöihin, kuten:
1. Henkilökohtainen identiteetti: Yksilön itsekuva, joka sisältää omat arvot, uskomukset, tavoitteet ja tunteet. Tämä voi kehittyä ajan myötä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja kokemusten kautta.
2. Sosiaaliset identiteetit: Yksilön jäsenyys erilaisissa ryhmissä, kuten sukupuoli, etnisyys, kansallisuus, uskonto, ikä ja ammatti, jotka vaikuttavat siihen, miten yksilöä nähdään sekä miten hän itse näkee itsensä suhteessa muihin.
3. Kulttuurinen identiteetti: Yksilön tai ryhmän yhteys tiettyihin kulttuurisiin käytäntöihin, perinteisiin, kieliin ja arvoihin, jotka muovaavat heidän maailmankuvaansa.

Identiteetti on monimutkainen ja dynaaminen käsite, joka voi muuttua elämänsä aikana eri kokemusten, suhteiden ja yhteiskunnallisten muutosten myötä. Se sisältää elementtejä, jotka voivat olla sekä pysyviä että joustavia, ja identiteetti voi olla keskeinen osa yksilön hyvinvointia ja sosiaalista toimintaa.”

katso kaikki näyttelyt

Ajankohtaista

Ota yhteyttä!

  • Walleniuksenkatu 2, Korkeakoski, Juupajoki

  • Vuoden 2025 aukioloajat klo 11-18:
    31.5. asti ke-su
    1.6.-10.8. joka päivä
    12.8.-7.9. ti-su
    10.9.-5.10. ke-su

    Loppusyksystä olemme avoinna myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina.

Seuraa

Tilaa uutiskirje