Kuvaus

Noora Alén

Pöllöset sekä muita eläinaiheisia keramiikkaveistoksia

21.5.-15.6.2025
Päägalleria
Galleria WW, Walleniuksen Wapriikki
Walleniuksenkatu 2, Juupajoki

Noora Alénin näyttely “Pöllöset sekä muita eläinaiheisia keramiikkaveistoksia” esittelee katsojalleen persoonallisia ja pelkistettyjä eläinaiheisia keramiikkaveistoksia, jotka kuvantavat välillä myös ihmisiä. Pääosassa näyttelyä nähdään Pöllöset-sarjan sympaattiset pöllöt. Niiden rinnalla nähdään muun muassa maailman menoa seuraavia pupuja ja leikkisiä nalleja. Näyttely on Noora Alénin ensimmäinen laajamittainen näyttely.

Innoituksen lähde veistoksissa on luonto ja luonnon moninaisuus. Otukset, niin kuin Alén itse tapaa töitään ajatella, ovat joskus mielikuvituksen ja toisinaan taas todellisuuden mukaelmia. Muodoltaan veistokset ovat usein miten hyvin pelkistettyä. Veistoksia voisi kuvailla naivistisiksi, vaikka ne eivät koreilekaan värikirjossa.

Näyttelyssä esillä olevat veistokset on tehty kivitavarasavesta käsinrakentamalla, joten jokainen teos on uniikki. Käsinrakentaminen todentaa Alénista luonnon ainutlaatuisuutta ja sitä, kuinka ensisilmäyksellä olevat otukset ovat tarkemmin katsottaessa toisistaan eroavia yksilöitä. Käsinrakentaen veistokset syntyvät hiljalleen, jolloin hahmon sisin ehtii kuoriutua savesta ulos tehden veistoksesta yksilöllisen.

Noora Alén

Noora Alén on työskennellyt keramiikan parissa vuodesta 2018 asti, jolloin hän ilmoittautui Espoon työväenopiston Omnian keramiikkakurssille. Taitavien ja innostavien opettajien kursseilla hän opiskeli keramiikkaa muutamia vuosia. Vuodesta 2023 hän on jatkanut keramiikan tekemistä omatoimisesti, keskittyen oman taiteellisen tuotannon luomiseen.

Alén suunnittelee harvoin etukäteen mitä on tekemässä eikä näin ollen luonnostele töitään. Hän pitää siitä, että hänen ei tarvitse määritellä mitään ennalta, vaan voi vain antaa ajatuksensa ja käsiensä muovata savea ja katsoa mitä siitä kulloinkin syntyy. Hän kokee, että savi kertoo hänelle omaa tarinaansa siitä, mitä sen syvyyksistä milloinkin löytyy. Savi ikään kuin antaa hänelle mahdollisuuden luopua todellisuudesta ja keskittyä siihen miltä jokin omasta mielestä vaikuttaa tai kuinka hän kokee jonkin olevan.

Katso kaikki näyttelyt

Ajankohtaista

Ota yhteyttä!

  • Walleniuksenkatu 2, Korkeakoski, Juupajoki

  • Avaamme jälleen 18.4.2025. Sitä ennen olemme avoinna tilauksesta.

    Vuoden 2025 aukioloajat klo 11-18:
    18.4.-31.5. ke-su (myös ma 21.4.)
    1.6.-10.8. joka päivä
    12.8.-7.9. ti-su
    10.9.-5.10. ke-su

    Loppusyksystä olemme avoinna myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina.

Seuraa

Tilaa uutiskirje