Kuvaus

Petri Halttunen

I am invisible am I?

Galleria WW, Walleniuksen Wapriikki

Walleniuksenkatu 2, Juupajoki

14.9.-10.10.2022

Kulmagalleria

Petri Halttunen on syntynyt Kristiinankaupungissa, mutta on nykyisin Savitaipaleelta
kotoisin oleva kuvataiteilija. Valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopiston
Taiteiden tiedekunnasta 1997. Hän on toiminut pääosin kuvataideopettajana
Savitaipaleella Europaeuksen koulussa, Savitaipaleen lukiossa sekä Savitaipaleen
kansalaisopistossa, mutta siirtynyt nyttemmin kuvataiteilijaksi.

Halttusen teokset ovat akryylimaalauksia kankaalle. Tekniikkana on käytetty pouringmedium-tekniikkaa,
akryylikyniä, piirtimiä sekä sivellintekniikkaa. Osaan teoksista Halttunen on myös
tehnyt musiikkiteoksia, jotka lähtökohtaisesti liittyvät maalauksen sisältöön ja
ajatusmaailmaan. Näyttelyssä on tällaisen teoksen kohdalla QR-koodi, jonka kautta
pääsee kuuntelemaan siihen liittyvän musiikin ja tekstin.

Invisible-teemaa yhdistää kaikkien töiden osalta taustan ja aiheen sulautuminen
toisiinsa niin, että ne esitetään yhtä tärkeinä tekijöinä keskenään. Teokset kertovat
sulautumisesta luontoon, taustaan ja ympäristöön. Eläimille näkymättömyys on
yleensä suojautumiskeino ja usein niiden hengissä selviytymisen ehto. Ihmisen
kannalta ajatus siitä, kuinka osa meistäkin haluaa pysyä melko näkymättömänä kun
taas toiset pyrkivät esille joka paikassa. Myös niin, että olemme
luonteenpiirteiltämme henkisesti näkymättömiä muille joko omasta tahdostamme tai
tahtomattamme. ”Näkymättömyys” voidaan kokea upeana piirteenä ja taitona tai
toisaalta ahdistavana yksin jäämisenä tai yhteisöön kuulumattomana outona. Joskus
ihmisellekin henkinen näkymättömyys tai näkyvyys voi olla ehtona hengissä
selviytymiseen, haluaako sitten nähdä taustat elämänä vai elämänsä taustana.

Katso kaikki näyttelyt

Ajankohtaista

Ota yhteyttä!

Seuraa

Tilaa uutiskirje