Kuvaus

Pinja Minkkinen
Tämäkin menee joskus ohi
13.8.-7.9.2025
Aaltosen Ateljee
Galleria WW, Walleniuksen Wapriikki
Walleniuksenkatu 2, Juupajoki
Pinja Minkkisen (s.1996) neljäs yksityisnäyttely kokoaa yhteen akvarelleja ja tussipiirroksia vuosilta 2023-2025. Näyttelyssä käsitellään mielenterveyden haasteita ihmiskehon, luonnon ja fantasian avulla.
Näyttelyni Aaltosen Ateljeessa, Walleniuksen Wapriikissa, on neljäs yksityisnäyttelyni. Se on toteutettu pääsääntöisesti vesivärein, mutta myös piirroksen ja sekatekniikan elementtejä hyödyntäen. Tämäkin menee joskus ohi jatkaa jo itselleni tutuksi tullutta tarinaa ahdistuksesta, masennuksesta ja traumasta, sekä niiden kanssa elämisestä. Väylänä kokemusten kanavoimiseen toimivat niin ihminen kuin luonto.
Aiheen arkaluontoisuudesta johtuen toivonkin Sinulta, hyvä katsoja, ennen kaikkea avoimuutta tätä näyttelyä seuratessasi. Vaikka esillä olevat teokset saattavat herättää ensivaikutelman lohduttomasta, jopa brutaalista maailmankuvasta, on näyttelyn tärkein sanoma kuitenkin toivo. Kivun, unettomien öiden ja epävarmuuden lisäksi on näihin siveltimenvetoihin kirjattu myös kaikki se rakkaus, kärsivällisyys ja kannustus joka on tukenut minua tähänastisella taipaleellani. Tämä näyttely on keskisormi vastoinkäymisille sekä kiitos niille, jotka ovat ottaneet minut vastaan kaikkien mustelmieni ja ruhjeideni kanssa.
Pinja Minkkinen
Olen kotoisin Saarijärveltä, pienestä Kekkilän kylästä, jossa vartuin nuoruuteni 16-vuotiaaksi saakka. Sieltä intohimoni piirtämistä ja maalaamista kohtaan johdatti minut Ähtärin lukion kuvataidelinjalle. Ylioppilaaksi lukemisen jälkeen on matkan varrelle mahtunut monia polkuja musiikkiopinnoista sosiaali- ja terveysalan tutkintoon – loppujen lopuksi rakkaus taiteen tekemistä kohtaan on kuitenkin osoittautunut kaikkein voimakkaimmaksi. Opiskelin Kankaanpään taidekoulussa 2020-2024, ja olen siitä lähtien työskennellyt itsenäisenä kuvataiteilijana. Tänä päivänä olen erityisesti akvarellimaalauksen ystävä, mutta minua kiinnostavat myös muut maalaustekniikat, piirtäminen ja performanssitaide.
Ajankohtaista
Ota yhteyttä!
Walleniuksenkatu 2, Korkeakoski, Juupajoki
Vuoden 2025 aukioloajat klo 11-18:
31.5. asti ke-su
1.6.-10.8. joka päivä
12.8.-7.9. ti-su
10.9.-5.10. ke-suLoppusyksystä olemme avoinna myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina.
Seuraa
Tilaa uutiskirje
