Näyttely: Marja-Leena Kajander – Saanko luvan? 15.7.-9.8.2026

Marja-Leena Kajander

Saanko luvan?

15.7.-9.8.2026
Kulmagalleria
Galleria WW, Walleniuksen Wapriikki
Walleniuksenkatu 2, Juupajoki
Avoinna klo 11-18 joka päivä

Marja-Leena Kajanderilla on uniikki, hänen itse kehittämänsä tekniikka: hän yhdistää maalausta ja rouheaa tekstiiliä. Kuvion karhea juutti saa mielellään olla jo ainakin kertaalleen käytettyä. Muutenkin hän käyttää perinteisiä maalauksen materiaaleja jänisliimasta lähtien.

Teosten värimaailma on hyvin hillitty. Teoksissa on pääasiassa vain valkoisen eri sävyjä sekä pellavan ja juutin sävyjä. Joskus hänen töissään on vähän keltaista tai fuksiaa tai mustan ja lehtikullan yhdistelmää, mutta nekin ovat kuitenkin hyvin rauhallisia. Rauha onkin sana, joka Marja-Leenan töihin usein yhdistetään, hänen näyttelyistään on joskus vaikea lähteä pois, kun haluaisi jäädä rauhoittavaan hyvään oloon. Walleniuksen Wapriikin Kulmagallerian valoisassa tilassa rauha ja hyväolo  luovat pysähdyttävän tunnelman.

Näyttelyn nimi Saanko luvan? korostaa Marja-Leenan taiteen ajatusmaailmaa, yhteyksien rakentamisen tärkeyttä. Tanssista tuttu kysymys sopii muuhunkin elämään – saanko luvan rakentaa kanssasi yhteyttä? Se sopii hyvin myös taiteeseen; taideteos pyytää katsojaa pysähtymään hetkeksi ja rakentamaan yhteyttä teoksen kanssa. Vasta siinä vaiheessahan taide todentuu, kun katsoja näkee teoksen ja tulkitsee sitä omista lähtökohdistaan.

Taiteen harrastaminen ja kaikkien erilaisten yhteyksien rakentaminenhan elämässämme on hyvin tärkeää oman hyvinvointimme kannalta ja kuinka tärkeää ja ajankohtaista se onkaan isossa kuvassa vaikkapa valtioiden kesken. Näyttelyn teokset ovat siis hyvin ajankohtaisia.

”Olen tullut kotiin.”

Marja-Leena kuvaa itse töitään:

Töissäni yhdistyvät koulutukseni, työkokemukseni ja elämänkatsomukseni monella tavalla. Varsinainen kuvio muodostuu kuluneesta, kierrätetystä tekstiilistä; näen usein kauneutta nimenomaan vanhassa ja kuluneessa.

Haluan jättää työni ennemmin keskeneräisiksi kuin viimeistellä ne viimeistä piirtoa myöten; meidän pitää oppia sietämään keskeneräisyyttä, emme saa maailmaa kuntoon. Keskeneräinen on kiinnostavampaa kuin valmis.

Ja yhteyksien rakentaminen on nykyään lähes aina töissäni jonain pohjavireenä, samoin rauhallisen ja kiitollisen tunnelman luominen.

Vanha kulunut juuttikangas maadoittaa minut myös juurilleni maalaistaloon.  Ympyrä on ikään kuin sulkeutunut, olen töissäni ”tullut kotiin”.