Kuvaus

Tilaisuuksien varausehdot

Voidaksemme varmistaa tilaisuuksien onnistumisen parhaalla mahdollisella tavalla, edellytämme seuraavien asioiden noudattamista, mikäli erikseen ei ole toisin sovittu.

  • Varaus vahvistuu, kun varausmaksu on maksettu tai muulla tavoin sovittu varauksen vahvistamisesta. Varausmaksu hyvitetään lopullisesta laskusta.
  • Vahvistettu henkilömäärä ilmoitetaan kaksi viikkoa ennen tilaisuutta, mikä toimii myös laskutusperusteena, ellei määrä ylity.
  • Tilat ovat asiakkaan käytössä sopimuksen mukaan. Hääjuhlien tilavuokra sisältää tilan käytön koristelua varten perjantaista klo 16 alkaen sunnuntaihin klo 12 saakka. Häiden tilavuokra sisältää tilaisuuden keston juhlapäivänä klo 02 saakka. Tämän jälkeen veloitetaan 100 € alkavalta tunnilta. Muista lisätunneista on mahdollista neuvotella erikseen.
  • Tilaisuuden ajankohtaa on mahdollisuus siirtää vuodella eteen päin koronatilanteesta johtuvien yllättävien rajoitusten vuoksi.
  • Jos tilaisuus perutaan myöhemmin kuin 4 kk ennen tilaisuutta, veloitetaan 50% suunnitelluista kustannuksista. Jos tilaisuus peruuntuu myöhemmin kuin 2 kk ennen tilaisuutta, veloitetaan 75% suunnitelluista kustannuksista. Jos tilaisuus peruuntuu myöhemmin kuin 1 kk ennen tilaisuutta, veloitetaan 100% suunnitelluista kustannuksista. Mikäli tilaisuus peruuntuu yrityksen toimesta jonkin ylitsepääsemättömän syyn vuoksi, palautetaan varausmaksu. Varausmaksua ei palauteta, jos tilaisuus peruuntuu asiakkaan toimesta.
  • Häiden arvioidusta hinnasta suoritetaan 70% kaksi viikkoa ennen tilaisuutta, loppusumma veloitetaan tilaisuuden jälkeen.
  • Tilojen normaali siivous sisältyy tilavuokraan. Asiakas on velvollinen viemään pois tuomansa koristeet ja tarvikkeet sekä keräämään roskat. Mahdollisesta ylimääräisestä siivouksesta veloitetaan erikseen.
  • Tupakointi on kielletty kaikissa sisätiloissa ja rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Tupakointi on sallittu vain erikseen osoitetussa paikassa.
  • Vuokralainen vastaa vuokra-aikana kiinteistölle tai irtaimistolle tapahtuvista vahingoista ja on velvollinen ilmoittamaan asiasta henkilökunnalle sekä korvaamaan mahdolliset kustannukset.

Annamme mielellämme lisätietoja.

Ota yhteyttä

Tutustu näyttelyihin

Ota yhteyttä!

Seuraa